Viime kirjoituksesta onkin jo vierähtänyt aikaa... Tällä välin ei suuria mullistuksia koirarintamalla ole tapahtunut, mutta ollaanpa onnistuttu Viiman kanssa saamaan yksi 0-tulos agilitykisoista 5.9.10 Purinalla. Viima sijoittui hienosti toiseksi ruotsalaisen Mija Janssonin radalla. Yhtä vielä uupuu, jotta päästäisiin nousemaan kakkosiin! Seuraava yritys onkin jo 20.11. Lohjalla.
Ferro (C.T. Fiftysixty) on onnistunut nappaamaan jo yhden luokkanousuun oikeuttavan tuloksen agilityn 2-luokasta, joten ei varmasti aikaakaan, kun Ferro ja Outi nähdään kolmosluokan kisoissa!
18.09.10 Lahdessa oli SVKL:n erikoisnäyttely, tuomarina Petter Fodstad, Norjasta. Viiman tulos valioluokassa eri/4 ja Onnin avoimessa luokassa eh/3.




7. sijan, medijoukkueita osallistui yhteensä 41. Olimme loppuun asti mukana ihan kärkikahinoissa, mutta herkässä lajissa sattuu ja tapahtuu. Joka tapauksessa Mette teki hienon 0-radan 2,5 sekunnin yliajalla. Miten mulla voikaan olla noin hieno koira??
